Helpot maapähkinävoi-raakasuklaaneliöt

Tein tässä yksi päivä taas makeanhimoissani raakaleivonnaisia. Minulla ei ollut taateleita, joten käytin makeutukseen lapsille ostettuja luomu rusinoita.

Käytin muuten aika peruskaavaa, mutta lisäsin proteiinijauhetta antamaan täyttävyyttä.

Näistä tuli niin hyviä, että pakko jakaa resepti. Käytä koristeluun kauden marjoja ja hedelmiä, kuten mansikoita ja kirsikoita.

RESEPTI

HELPOT MAAPÄHKINÄVOI-RAAKASUKLAARUUDUT

8 ANNOSTA

VALMISTUSAIKA 15 MIN + PAKASTUSAIKA

Ainekset

1 pieni kypsä banaani

0,5 dl kaurahiutaleita

1,5 dl pehmeitä luomurusinoita

2 rkl luomu riisiproteiinijauhetta

1,5 rkl maapähkinävoita

2 rkl raakakaakaojauhetta

0,5 dl sulaa kookosöljyä

Tee näin

Laita ainekset kulhoon ja työstä massa sauvasekoittimella tasaiseksi. Tähän voi mennä aikaa, joten ole kärsivällinen.

Jos sauvasekoittimesi ei ole kovin tehokas, anna sen välillä ”viilentyä”, jotta se ei ylikuumene. Vuoraa sitten pieni vuoka tai muovirasia leivinpaperilla.

Kaavi massa vuokaan/rasiaan noin 2 cm paksuiseksi levyksi. Laita pakkaseen ja pakasta noin 2 h.

Ota huoneenlämpöön ja leikkaa paloiksi. Annoksesta tulee noin 8 pientä palaa. Koristele maapähkinävoilla, pensasmustikoilla, tuoreilla kirsikoilla ja pekaanipähkinöillä. Nauti!

Lotta

 

 

Äitienpäivän tahini-raakasuklaavanukas

Äitienpäivä. Äitinä olo on itselle se ykkösjuttu. Vaikka olen paljon muutakin, se että olen äiti liikuttaa omassa sydämmessä sellaisia tunteita, joista en ennen osannut haaveillakkaan.

Se, että rakastaa jotakin toista ihmistä enemmän kuin omaa elämää, on hämmentävän ihanaa. Se ehdoton rakkaus, joka kestää kaiken väsymyksen ja ketutuksen on upeaa. Äitiydessä ja äideissä on jotakin yli-inhimillistä, jota on vaikea selittää sanoilla.

Miulla ainakin on niin upea äiti, että ihan huimaa. Toivottavasti osaan olla omille skideille puoliksikaan niin hyvä kasvattaja, kun miun oma äiti on ollut miulle. Ja on edelleen.

Mutta koska äidit on meille niin tärkeitä, olisi kiva tehdä niille jotain spesiaalia äitienpäivä (tai milloin vain!). Ja vielä sellaista spesiaalia, josta äidille tulisi hyvä mieli ja hyvä olo. Sellainen terveysherkku. Mut kuitenkin helposti. Ei liottamalla, vatkaamalla, hyydyttämällä, temperoimalla, pursottamalla……. koko viikonloppu hiki päässä.

No, tässä on jälkiruoka joka ei vaadi A) leivonta tai ruuanlaittotaitoa B) kakkuvuokaa tai uunia C) aikaa D) sokeria, jauhoja tai maitotuotteita

Let’s have a look!

Raakasuklaavanukas on ainakin meikäläiselle se ikuinen suosikki. Kun makeanhimo iskee, vanukas pelastaa. Versioita on monia, mutta vasta hiljattain tajusin käyttää tahinia vanukkaassa.

Tahinihan on seesaminsiemenistä valmistettua tahnaa, joka sisältää paljon vitamiineja sekä kivennäisaineita, kuten kalsiumia (Fineli). Tahini on myös hyvä levite leivän päälle, ERINOMAINEN vaihtoehto perinteiselle margariinille.

Meillä tämä vanukas upposi todella hyvin lapsillekkin. Ehkä vähän eri ravintosisältö kun perinteisessä jacky makupalassa! 😀

Vanukas on niin tuhtia ja täyteläistä, että se sopisi varmasti myös kakun täytteeksi ja kuorrutteeksi (jos joskus innostuu leipomaan)! Esimerkiksi arkistosta löytyvän kikhernesuklaakakun. Vink vink.

RESEPTI

TAHINI-RAAKASUKLAAVANUKAS

Annokset 3

Valmistusaika 10 minuuttia

Ainekset

0,5 avokado

1 banaani

2 rkl raakakaakaojauhetta

1 rkl tahinia

0,5-1 tl kanelia

8 tuoretaatelia kivet poistettuna

3 rkl sokeroimatonta päärynäsosetta (käytin bonne)

loraus kauramaitoa

ripaus merisuolaa myllystä

(1 rkl riisiproteiinijauhetta)

Laita kaikki ainekset leivontakulhoon ja aja sauvasekoittimella vanukkaaksi. Koristele mielesi mukaan!

Nauti rennosta oleilusta ilman jättikokoista tiskivuorta tai kipeää vatsaa.

Vanukas-Lotta

 

 

Taivaasta tippuneet proteiinipallot – kun raakasuklaa, banaani ja maapähkinävoi kohtaavat

Nämä suklaapallerot on ihan huisin hyviä. Siis ihania pieniä herkkupalleroita. Suklaisia, makeita, pehmeitä, terveellisiä ja koukuttavia. Täydellistä ainakin meikäläisen makuun.

Raakapallerot on vielä suhteellisen helppoja tehdä. Massa sileäksi ja pyörittely. (Ota lapset mukaan!) Ja sitten kuorrutuksessa pyörittely. Valmis! Ei siis vaikeaa. Mutta sauvasekoittimen pitää olla tehokas. Muuten se ei jaksa survia massaa, vaan ylikuumenee ja rikkoutuu. Satsaa siis hyvään sauvikseen. Sillä pärjää pitkälle!

RESEPTI

Valmistusaika 15 min + jähmettyminen 15 min

Ainekset

1,5 kypsää banaania

3 rkl chiasiemeniä

3 rkl raakakaakaojauhetta

3 rkl vettä

2 rkl maapähkinävoita

8 tuoretaatelia kivet poistettuna

3 rkl suomalaista luomuhunajaa

ripaus suolaa

2 rkl riisi-tai hamppuroteiinijauhetta

0,5 tl kanelia

3 rkl kaurahiutaleita

4 rkl sulaa kookosöljyä

Kuorrutus

1 rkl raakakaakaojauhetta

ripaus kanelia

ripaus kardemummaa

Hyvinvointivalmennus

Tekovaiheet

Laita kaikki palleroihin tulevat ainekset kulhoon. Muista poistaa taateleista kivet ja sulattaa kookosöljy vesihauteessa. Sekoita sauvasekoittimella tai tehokkaalla blenderillä sileäksi massaksi.

Laita herkkumassa jääkaappiin jähmettymään ennen pyörittelyä. Anna jähmettyä ainakin 15 minuuttia jääkaapissa. Pyörittele palloiksi.

Laita kuorrutuksen ainekset laakealle vadille/lautaselle ja pyörittele pallerot seoksessa. Tarjoa heti. Säilytä jääkaapissa suljetussa rasiassa.

Vinkki! Ota mukaan töihin ja tarjoa työkavereille kahvitauolla. 🙂

Lotta

Hyvinvointivalmennus

Yksi parhaista suklaaraakakakuista ever

Hei sinä suklaan ystävä. Tämä resepti on sinulle. Tämä on yksi tykätyimmistä resepteistäni, joten teen sille ikioman hehkutuspostauksen. Ohje löytyy siis myös täältä kolme kovaa suklaareseptiä

Monien raakakakkujen ongelma on niiden työläys ja omituiset raaka-aineet. Noh, tällä kakulla ei ole sitä ongelmaa. Ei pähkinöiden liottelua, eikä vaikeasti lausuttavia erityisraaka-aineita.

Tämä kakku on tosiaan yksi parhaista raakakakuista, joita olen maistanut. Ja maku sattui kohdalleen aivan yllättäen. Onneksi kirjoitin ainesten määriä ylös samalla kun heittelin niitä kulhoon.

Jopa ”suklaapatukoiden suurkuluttaja” mieheni kysyi mitä tässä on ja sanoi kakusta, että se on ihan älyttömän hyvää.

Lupaa siis, että teet tätä. Huomaat eron heti ensimmäisellä suullisella. Elämä on vaan ihanaa kun on kakkua.

Resepti

1 dl kaurahiutaleita

13 tuoretaatelia kivet poistettuina

1 kypsä avokado

1 dl puhdistamon suklaasmoothieaineksia tai raakakaakaojauhetta

7 rkl sulaa kaakaovoita

1 rkl luomuhunajaa

3 rkl sulaa neitsytkookosöljyä

1/4 tl kardemummaa

1/4 tl kanelia

muutama rouhaisu merisuolaa myllystä

Sulata kaakaovoi ja kookosöljy vesihauteessa. Lisää kaikki ainekset kulhoon ja sekoita sauvasekoittimella tasaiseksi massaksi. Maistele ja lisää makeutusta tai mausteita maun mukaan. Voit myös lisätä taikinaan aitoa vaniljaa. Vuoraa pieni irtopohjavuoka (18 senttiä halkaisija) leivinpaperilla ja kaavi massa vuokaan. Laita pakkaseen. Anna jähmettyä 15 minuuttia. Tee sitten kuorrutus.

Kuorrutus

0,5 dl neitsytkookosöljyä

0,5 dl raakakaakaojauhetta

4 rkl luomu hunajaa

Sulata kookosöljy vesihauteessa ja lisää raakakaakaojauhe ja hunaja sekaan. Sekoita ja kaada jähmettyneen kakkumassan päälle. Laita pakastimeen jähmettymään noin neljäksi tunniksi.

Kakku säilyy pakkasessa hyvin. Parhaimmalta se maistuu kun otat sen huoneenlämpöön 15 minuuttia ennen nauttimista.

raakasuklaakakku - kasvisruokablogi

Lotta Lahti

Suklainen tattarituorepuuro

Tämä suklainen tattarituorepuuro jatkaa raakasuklaaintoiluani sopivasti  muutama kuukausi sitten julkaisemani raakasuklaajäätelön jälkeen. Jos pidit jäätelöstä ja pidät tattarin pähkinäisestä mausta, tämä puuro on sinulle! Koska puuroon tulee lakutaateleita (namnamnam), se käy myös jälkiruoasta makeutensa vuoksi. 🙂

Tattari on hellä vatsalle, joten tämä käy monille vatsaoireisille. Jos vatsasi ei kestä hunajaa, korvaa se agavesiirapilla tai vaahterasiirapilla. Tärkeää tässä on taas käyttää kypsiä hedelmiä, koska niiden ruokiin tuoma luonnollinen makeus on vertaansa vailla. Kyllä vain!

Tattari on luontaisesti gluteeniton supervilja. Vaikka tattari ei oikeastaan ole viljojen tavoin heinäkasvi. Tattari on ns. täydellinen proteiinin lähde sisältäen kaikkia ihmiselle välttämättömiä aminohappoja. 100 grammassa tattaria onkin 15 g proteiinia. Tattari on myös hyvin ravinteikas kasvi sisältäen kivennäisaineita, kuten esimerkiksi kaliumia, magnesiumia ja fosforia. (Fineli, tattari.) Sopii siis hyvin osaksi monipuolista ja värikästä ruokavaliota.

Suosittelen nauttimaan tämän supertuorepuuron pilkottujen lakutaateleiden kanssa.. no koska ne on vaan niin törkeen hyviä. Lakutaateleita löytyy ainakin isompien markettien hevi-osastolta. Jos tykkäät lakusta, tykkäät todennäköisesti noista taateleista.

RESEPTI

Suklainen tattarituorepuuro

Valmistusaika 5 minuuttia (+ tekeytyminen 10 minuuttia)

Annokset 2 isompaa ja 3 pienempää annosta

Ainekset

1 dl tattarihiutaleita

3 rkl chiasiemeniä

2 rkl hamppuproteiinia

1,5 kypsää banaania

puolikas avokado (laita toinen puoli leivän päälle 🙂 )

pieni kourallinen tuoretta luomu pinaattia

2 tosi kypsää pehmeää päärynää kuorittuna

1,5-2 dl kauramaitoa

2 rkl raakakaakaojauhetta

2 tuoretaatelia kivi poistettuna

1 tl kardemummaa

1-2 rkl luomu hunajaa

ripaus laadukasta suolaa, kuten meri- tai ruususuolaa

(lakutaateleita tarjoiluun)

Laita kaikki tuorepuuron ainekset tehokkaaseen blenderiin tai kulhoon, jos sekoitat sauvasekoittimella. Sekoita aivan tasaiseksi massaksi.

Kaavi massa blenderistä kulhoihin ja annan tekeytyä 10 minuuttia, jotta siemenet ehtivät imeä nestettä.

Jos nautit puuron jälkiruoaksi, koristele minun tavoin esimerkiksi lakutaateleilla ja kookoshiutaleilla! (Lakutaatelit aaaaaah nam!)

elämäntapamuutos, hyvinvointivalmennus, kasvisruokablogi

Lakutaateli-intoilija Lotta

Kolme takuuvarmaa terveellistä suklaanamia sinulle, ole hyvä!

Kolme kovaa suklaareseptiä ole hyvä.

Tämän postauksen ajatus syntyi kun mietin kuopuksemme ristiäistarjontaa. Haluaisin tarjota ristiäisissä myös perinteisistä sokeri-jauho-voi-leivonnaisista poikkeavia herkkuja. Olen harrastanut raakaleivontaa ja leivonnaisten modaamista terveellisemmäksi nyt jo reilun kolme vuotta. Aloittelin silloin kun leivoin esikoiseni ristiäisiin ensimmäisen raakakakkuni, joka maistui kaikkien mielestä kompostilta, mutta itse pidin siitä. 🙂 Noh, edelleenkin huteja sattuu usein, koska uusia asioita pitää kokeilla. Eikä helmiä löydy ennen kuin on osunut huti muutamaan otteeseen.

Tässä kuitenkin kolme hyväksi havaittua terveellisempää suklaareseptiä, jotka sopivat juhlaan tai ihan vain arkea piristämään. Kikhernekakku on keliakiaa sairastavan äitini bravuurileivonnainen ja sitä olemme nauttineet jo monta vuotta. Ensimmäisen kerran esikoiseni babypartyissa nelisen vuotta sitten. Helppo raakasuklaakakku on viimeisin villitykseni, jonka tein yksi ilta suklaahimoissani. Tämä kokeilu onnistui yllättävän hyvin ja ohje on niin helppo, että mielestäni se kuuluu kolmen kovan reseptin joukkoon. Vanukas taas ansaitsee paikan tässä postauksessa sen monipuolisuuden vuoksi. Vanukkaassa ainesten määrät eivät ole niin justiinsa kuin  kakuissa, vaan sitä voi modata vähän oman mielen mukaan. Tärkeää on kuitenkin käyttää chiasiemeniä, jotka hyydyttävät vanukkaan.

Kikhernekakku paistetaan uunissa, muut kaksi ovat raakaversioita. Joten eiköhän aloiteta?

  1. Helppo raakasuklaakakku

raakasuklaakakku - hyvinvointivalmennus

Tämä kakku on tosiaan yksi parhaista raakakakuista, joita olen maistanut. Ja maku sattui kohdalleen aivan yllättäen. Onneksi kirjoitin ainesten määriä ylös samalla kun heittelin niitä kulhoon.

Jopa mieheni kysyi mitä tässä on ja sanoi kakusta, että se on ihan älyttömän hyvää. Hän lisäksi toivoi minua tekemään sitä omalle isälleen, joka pitää suklaasta. (Tämä on siis aika iso kehu omalta rakkaaltani)

Resepti

1 dl kaurahiutaleita

13 tuoretaatelia kivet poistettuina

1 kypsä avokado

1 dl puhdistamon suklaasmoothieaineksia tai raakakaakaojauhetta

7 rkl sulaa kaakaovoita

1 rkl luomuhunajaa

3 rkl sulaa neitsytkookosöljyä

1/4 tl kardemummaa

1/4 tl kanelia

muutama rouhaisu merisuolaa myllystä

Sulata kaakaovoi ja kookosöljy vesihauteessa. Lisää kaikki ainekset kulhoon ja sekoita sauvasekoittimella tasaiseksi massaksi. Maistele ja lisää makeutusta tai mausteita maun mukaan. Voit myös lisätä taikinaan aitoa vaniljaa. Vuoraa pieni irtopohjavuoka (18 senttiä halkaisija) leivinpaperilla ja kaavi massa vuokaan. Laita pakkaseen. Anna jähmettyä 15 minuuttia. Tee sitten kuorrutus.

Kuorrutus

0,5 dl Kookosöljyä

0,5 dl Raakakaakaojauhetta

4 rkl Luomu hunajaa

Sulata kookosöljy vesihauteessa ja lisää raakakaakaojauhe ja hunaja sekaan. Sekoita ja kaada jähmettyneen kakkumassan päälle. Laita pakastimeen jähmettymään noin neljäksi tunniksi.

Kakku säilyy pakkasessa hyvin. Parhaimmalta se maistuu kun otat sen huoneenlämpöön 15 minuuttia ennen nauttimista. 🙂

2. Gluteeniton kikhernekakku

gluteeniton suklaakakku

Tämä kakku on siis oman äitini bravuuri. Hänellä on keliakia, joten kakku sopii myös heille, joille suomalaiset viljat eivät. Syy siihen on, että kakussa ei ole viljatuotteita ollenkaan. Se on tehty nimittäin kikherneistä. Kakku sisältää sokeria, mutta suosittelen tietenkin lämpimästi käyttämään esimerkiksi intiaanisokeria, mutta jos muuta ei ole saatavilla niin siis ihan perussokeri siis käy myös.

Kakkuun voi piilottaa myös kaikkea hyvää. Voit esimerkiksi ripotella valmiin taikinan joukkoon lusikalla raakakaakaonibsejä, jos haluat kakkuun suklaasattumia. Voit myös kuorruttaa sen esimerkiksi avokadosta, banaanista, raakakaakaojauheesta ja taateleista tehdyllä massalla. Tai leikata paloiksi ja koristella palat vaikka kookosmannalla ja manteleilla tai banaaneilla ja maapähkinävoilla tai mansikoilla ja kookoskermavaahdolla! 🙂 Mielikuvitusta vaan mukaan ja jos kaipaat vinkkejä niin koodia minulle niin voin auttaa lisää. 🙂

Resepti

250 g tummaa sulaa suklaata (sulata vesihauteessa)

500 g kypsiä kikherneitä sauvasekoittimella mössättyinä sileäksi

4 luomumunaa

1,5 dl intiaanisokeria + 2 tl leivinjauhetta

Luomuvoita ja mantelijauhoja vuoan voiteluun

Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Voitele 20 cm halkaisija irtopohjavuoka luomuvoilla ja jauhota mantelijauhoilla.

Sulata suklaa vesihauteessa. Mössää kikherneet isossa leivontakulhossa (jos käytät tölkkikikherneitä muista huuhdella herneet ennen käyttöä!). Vatkaa sähkövatkaimella kikhernemössöön 4 luomumunaa. Sekoita leivinjauhe sokeriin ja vatkaa sokerileivinjauhesekoitus massaan. Vatkaa lopuksi joukkoon sula suklaa. Jos haluat kakkuun sattumia, lisää ne tässä vaiheessa lusikalla sekoittaen. Kaavi massa leivitettyyn irtopohjavuokaan ja paista uunissa noin 30-40 minuuttia. Uunit ovat erilaisia, joten vahdi kakkua 30 minuutin jälkeen. Se on parempaa kun et ylikypsennä sitä kuivaksi! 🙂 Jäähdytä ja nauti!

3. Vegaaninen raakasuklaavanukas

hyvinvointivalmennus - reseptit - seinäjoki

Tämä suklaavanukas on vaan niin hyvää. Piste. Tähän on monta variaatiota, mutta kirjoitan nyt ylös yhden varman, jossa on käytetty chiasiemeniä. Miksi? Koska ne on vaan niin hyviä ja vielä terveellisiäkin. 🙂

Resepti

2 annosta

1 banaani

1 avokado

3 rkl raakakaakaojauhetta

4 rkl chiasiemeniä

4 tuoretaatelia kivet poistettuina

0,5 dl kasvimaitoa

(luomuhunajaa)

Heitä kaikki ainekset blenderiin tai soseuta sauvasekoittimella. Anna tekeytyä 15 minuuttia, jotta chiasiemenet ehtivät turvota ja muodostaa vanukasta. Annostele kulhoihin ja koristele esimerkiksi banaanilla ja mintulla! 🙂

Lotta Lahti <3

Makeansuolainen aamupuuro, mmm!

Välillä tekee mieli valmistaa överiä aamupuuroa. Sellaista, joka on yhtä aikaa suolaista ja makeaa. Tämä aamupuuro on juuri sellaista. Siinä on samettiseksi haudutettu kaurapuuropohja, ripaus suolaa, loraus luomu neitsytkookosöljyä, kookoshiutaleita, paahdettuja suolapähkinöitä tai cashewpähkinöitä, raakasuklaahippuja sekä aivan ihanaa omatekoista mustikkahilloa.

Taas kertaan samaa asiaa, puuron ei tarvitse olla tylsää. Eihän?

Suomalaiset mustikat ovat harvinaisia vitamiinipillereitä, jonka ravintoarvoihin eivät pensasmustikat pääse. Täällä pohjolassa niitä kasvaa metsät täynnä syksyisin ja jokamiehen oikeudet antavat kaikille kynnelle kykeneville mahdollisuuden hyödyntää tätä ravintorikasta marjaa. Hyvinä marjavuosina myös kaupasta saatavat suomalaiset pakastemustikat ovat kohtuuhintaisia.

Vaikka mustikkasesonkiin on vielä aikaa monta kuukautta, tässä hyvä vinkki kuinka käyttää loput pakasteessa lojuvat edellisvuoden mustikat kätevästi ja herkullisesti. Mustikka on loistava valinta koska..

Siinä on runsaasti vitamiineja, flavonoideja sekä hivanaineita.

Jos nämä kuulostavat omituisilta, lue lisää Mustikan ravintoarvot – Fineli . Joka tapauksessa mustikoiden syöminen on yksinkertaisesti hyvästä.

Raaka-mustikkahillon resepti

2 dl suomalaisia mustikoita

1 dl suomalaisia vadelmia

1 banaani

5 rkl chiasiemeniä

10 tuoretaatelia kivet poistettuna

Anna marjojen sulaa. Laita kaikki ainekset kulhoon tai blenderiin. Surauta kulhossa sauvasekoittimella tai suoraan blenderissä hilloksi. Tarkista maku. Jos pidät makeammasta lisää taateleita tai suomalaista luomuhunajaa. Säilytä tiiviissä astiassa jääkaapissa. Säilyy noin viikon. Tarjoa puuron, lettujen tai rahkan kanssa!

// Lotta Lahti