Kermainen valkopapu-juuressosesoppa

Kasvis- ja juuressosesopat on huippuhyviä. Tykkään ihan tosi paljon. Ja tykkään lisätä niihin ruokaisuutta joko punaisilla linsseillä tai valkoisilla pavuilla. Soppa on siitä hyvä ruoka, että se menee monta päivää ruokana ja sen kanssa voi aina syödä vähän eri lisukkeita päivästä riippuen.

Yhtenä päivänä paahdettuja kikherneitä ja tattarileipää, toisena kurpitsansiemeniä ja karjalanpiirakoita ja kolmentena siemennäkkäriä hummuksella. Lado leivän päälle aina runsaasti vihreitä vihanneksia! Tällöin ruokailu menee ns. ravintemuksellisesti fiksusti, mutta ei tarvitse laittaa uutta ruokaa joka päivä. Vink, vink!

Tee tätä soppaa siis iso satsi kerralla ja nauti sitä hyvällä omatunnolla kyllästymiseen saakka. Näin helpotat taas arkeasi, kun tiskiä ei tule joka päivä niin paljoa, eikä ruoanlaitto vie aikaa jokaisena iltana. Sitten taas ensi kuussa soppa maistuu!

Soppa on myös ympäristöruokaa parhaimmillaan. Iso osa raaka-aineista on läheltä ja kaikki kasviperäisiä. Suosittelen suosimaan taas luomua, josta ympäristö kiittää, eikä juureksissa luomujenkaan hinnat huitele taivaissa. Jippii!

RESEPTI

KERMAINEN VALKOPAPU-KASVISSOSESOPPA

Valmistusaika 60 minuuttia

Annokset 6

Ainekset

1 kg suomalaisia luomuporkkanoita

1 luomu palsternakka

2 suomalaista luomuperunaa

2 suomalaista luomusipulia

6 valkosipulinkynttä

1 rkl luomu kasvisliemijauhetta

3 rkl luomu extra neitsyt oliiviöljyä

4 dl kaurakermaa

300 grammaa kypsiä valkopapuja

Tee näin

Kuori juurekset ja sipulit. Pilko ne noin peukalon pään kokoisiksi paloiksi. (Pienemmät palat kypsyvät nopeammin)

Lorottele ison kattilan pohjalle oliiviöljyä, kuumenna liesi ja laita sekaan niin sipulit kuin juurekset. Sekoittele hetki ja varo, että ainekset eivät pala pohjaan (maltillinen lämpötila).

Lisää hetken päästä vettä sen verran, että kaikki ainekset peittyvät. Lisää 1 rkl luomu kasvisliemijauhetta. Laita kansi päälle ja anna kiehua hiljalleen noin 20 minuuttia. Lisää tässä vaiheessa kuoritut ja pilkotut perunat. Anna kiehua vielä toiset 20 minuuttia.

Kaada keitinliemi talteen ja lisää juuresten joukkoon kerma ja pavut. Lisää myös 2 dl keitinlientä. Soseuta. Lisää keitinlientä sen verran, että saat keittoon haluamasi rakenteen. Jotkut tykkää luirummasta keitosta, toiset tymäkämmästä.

Annostele lautasille ja tarjoile sormisuolan, tuoreiden yrttien ja vaihtoehtoisten lisukkeiden kanssa!

Lotta

 

10 minuutin terveellisempi pikapasta

Tämä pastaresepti on taas yksi niistä ”Ou mai kaat, pitää saada ruokaa heti” kokeiluista. Ja lopputulos oli niin hyvä, että se mielestäni ansaitsee tulla julkiseksi.

Minä ainakin äitinä (ja ihmisenä) kaipaan välillä suurta helpotusta kokkailuihin. Helpotusta niin foodpreppiin kuin aikatauluihin. Mutta silti en haluaisi tinkiä ruoan laadusta, ravintoaineista tai mausta. Mahdoton yhtälö? Nope!

Nimittäin tässä se on, terveellisempi pikapasta, joka maistuu niin vegaaneille, gluteenittomille hepuille, kiireisille, maidottomille ja niin edelleen. You know.

TERVEELLISEMPI PIKAPASTA

RESEPTI

2 annosta

Valmistusaika 10 minuuttia

Ainekset

250 grammaa (kuivapaino) punaista luomu linssipastaa

2 rkl punaista pestoa (vegaanista, valitse sellainen, jossa on fiksut raaka-aineet)

puolikas puntti tuoretta basilikaa hienonnettuna

10 kirsikkatomaattia pilkottuina

(versosalaattia ja ravintohiivahutaleita tarjoiluun)

Tee näin

Laita pasta kiehumaan suolattuun veteen. Omani kypsyi 6-8 minuutissa. Hienonna sillä aikaa basilika ja tomaatit. Valuta kypsä pasta ja laita takaisin kattilaan.

Sekoita kattilaan 2 rkl punaista pestoa, basilikat ja pilkotut kirsikkatomaatit. Annostele lautasille. Ripottele päälle versosalaattia ja ravintohiivahiutaleita.

Valmis! Aikaa meni 10 minuuttia ja tiskiä yksi kattila. Nauti heti, koska linssipasta kovettuu jäähtyessään. Maukkaita pastahetkiä!

Lotta

 

Hätähousun (perheenäidin) herkkupasta – syö helposti viittä väriä päivässä

Tämä herkkupasta mullistaa maailmasi. Tai ainakin arkesi.

Ajatteletko aina, että arkena on liian vähän aikaa ruuanlaittoon? Niin minäkin. Mutta tämän pastan valmistaminen vie sinulta ainoastaan 20 minuuttia, eikä tiskiäkään tule paistinpannua ja kattilaa enempää. Tämä ruoka ei myöskään vaadi ruoanlaittointoa eikä taitoa. Sen kun pilkot ja paistat. Ei voi mennä mönkään.

Tämä vegaaninen, gluteeniton ja maidoton vihannespasta on aikamoisen huippu arkiruoka, jossa tulet syöneeksi (ja syöttäneeksi lapsillesi) huomaamattasi viittä väriä vihanneksia; violettia munakoisoa, vihreää pinaattia, valkoista sipulia, keltaista sitruunaa ja punaista tomaattia. Tontonton-ruokaa parhaimmillaan.

Kikhernepasta takaa pastan protskut. Vihannekset vitskut. Munakoiso ”lihaisuuden”. Kaurakerma kermaisuuden. Ravintohiivahiutaleet juustoisuuden. Ja sitruuna pienen raikkauden. Perfect and easy.

HÄTÄHOUSUN HERKKUPASTA

4 ANNOSTA

VALMISTUSAIKA 20 MINUUTTIA

AINEKSET

1 munakoiso

1 sipuli

250 g kirsikkatomaatteja

100 g tuoretta pinaattia

2 tl valkosipulimurskaa

2 rkl luomu extraneitsyt oliiviöljyä

suolaa

mustapippuria

purkki (2dl) kaurakermaa

1 sitruuna, ravintohiivahiutaleita tarjoiluun

300 g kikhernepastaa

VALMISTUS

Laita pasta kiehumaan paketin ohjeen mukaan.

Pese ja pilko kasvikset. Kuumenna paistinpannulla tai kasarissa 2 rkl öljyä ja laita kasvikset (munakoiso, sipuli, tomaatit ja pinaatit) pannulle. Lisää 2 tl valkosipulimurskaa purkista sekä suolaa ja mustapippuria. Paista keskilämmöllä 5-10 minuuttia.

Valuta pasta ja laita se kattilaan. Lisää sinne 1 rkl extra neitsyt oliiviöljyä, purkki kaurakermaa ja paistetut kasvikset. Sekoita.

Pilko sitruuna neljään osaan, niin että jokaiselle on 1/4 osa sitruunaa.

Annostele pasta lautasille. Tarjoile pastan kanssa ravintohiivahiutaleita ja tuoretta sitruunaa (voi puristaa valmiin pastan päälle sitruunamehua, naam!), toimii.

Onneksi olkoon, arkesi on pelastettu!

 

Lotta 🙂

Pikaporkkanasosekeitto eli arjen pelastaja-ruoka

Tämä ruoka on siis herkullinen, kermainen ja helppo valmistaa. Se valmistuu helposti kaupan valmiista tuore porkkanasoseesta. Itse käytin tähän kaupasta saatavaa 1 kg pussissa olevaa tuore porkkanasosetta, joka on vuodenajasta päätellen tarkoitettu porkkanalaatikon valmistamiseen. Siinä on 100 % suomalaista porkkanaa. Sen lisäksi et tarvitse muuta kuin vettä, luomu kasvisliemijauhetta ja kaurakermaa (tai kookosmaitoa). So simple.

Tarjoa keiton kaverina joko keitettyä kananmunaa, kikherneitä tai minun tavallani paahdettua parsakaalia ja uunimunakasta. Itse tykkään, että sosekeiton kanssa on jotakin purutuntumaa. Siksi parsakaalit. Ja onhan ne vaan ihan törkeen hyviä. Siis uunissa pähkinäiseksi paahdetut parsakaalit. Meillä lapset rakastaa niitä. ”Lisssäää parsakaalia!!”

Jep, mut se resepti.

SUPERHELPPO PORKKANASOSEKEITTO

Annokset 4

Valmistusaika 30 min (aktiivinen 5 min)

1 kg tuore porkkanasosetta

2-3 dl vettä

2 dl kaurakermaa (tai kookosmaitoa/kermaa)

1 rkl luomu kasvisliemijauhetta (esim. Sysmän, jossa ei muuta kuin kuivattuja vihanneksia ja suolaa)

1. Leikkaa porkkanasosepussi auki ja purista sose isoon kattilaan. Laita kattila liedelle ja lisää vesi ja liemijauhe. Sekoita, kuumenna ja anna kiehua keskilämmöllä kannen alla välillä sekoittaen 25 min.

2. Kun keitto kiehuu leiki lastesi kanssa tai soita ystävälle/sukulaiselle kenen kanssa et ole jutellut pitkään aikaan. 🙂

3. Lisää kerma ja sekoita. Soseuta keitto sauvasekoittimella sileäksi ja nauti yhdessä ystävien tai perheen kanssa.

Lotta <3

Superhelppo arkiwokki

Alkaako taas mietintä, että mitä oikein ensi viikolla syödään? 🙂 Haluan helppoa, hyvää, terveellistä ja edullista ruokaa, kiitos. Noh tässä yksi vinkkivitonen siihen pyyntöön.

Inspiraatiota, mitä tehdä arkena kun on kiire, eikä jaksa miettiä sen enempää. Nimittäin lämmittävä porkkana-lehtikaali-herkkusieni-nuudeliwokki, jossa maistuu sopivasti inkivääri. Ottakaa ihmeessä tämä resepti talteen ja antakaa sen lämmittää teitä syksyn pimeinä iltoina.

Tämä resepti ja paljon muuta tietoa kasviksien käytöstä ruoanlaitossa löytyy Facebookista tapahtumasta Kasviksista päääruoka, ei lisuke. Se on minun ja Ravintovalmentaja Mirka Tuovinen ylistys kasvisten lisäämiselle ruokavalioon. Helppoa, hyvää ja terveellistä.

Sillähän on eniten merkitystä mitä me syömme päivittin, päivästä toiseen, viikosta toiseen. Ei sillä mitä me syödään kerran kuukaudessa. Panosta siis perusjuttuihin. Värikkääseen, kasviksia pursuilevaan, monipuoliseen ruokavalioon. Lisää vinkkejä kasvipainotteiseen ruokaan on tulossa 31.10.2017 ilmestyvässä e-kirjassa. Tilaa kirja täältä Lupa nauttia – Kauniin elämän pääruoat ennakkon, saat sen heti ilmestymispäivänä sähköpostiisi ja inspiroituminen voi jatkua!

PORKKANA-LEHTIKAALI-HERKKUSIENI-NUUDELIWOKKI

Annokset 3
Valmistusaika 30 minuuttia
Vaikeustaso – HELPPO

AINEKSET
2 levyä riisinuudelia, 2 porkkanaa, 2 purppuraa lehtikaalin lehteä, 100g tuoreita ruskeita herkkusieniä, peukalon pään kokoinen pala tuoretta inkivääriä, 1 sipuli, 300g kypsiä kikherneitä tölkistä, 1 tl punaista currytahnaa, 1tl käsittelemätöntä suolaa, ripaus mustapippuria, 2dl kaurakermaa, 2 rkl neitsyt kookosöljyä paistamiseen

VALMISTUS
Kuori ja pilko porkkana kiekoiksi. Pese lehtikaali ja irroita kova keskiruoti. Pilko lehtikaali ja sipuli pieneksi paloiksi. Puhdista sienet keittiöliinalla ja pilko pienemmäksi. Raasta inkivääri. Huuhtele säilykekikherneet. Keitä riisinuudelit pakkauksen ohjeen mukaan.

Kuumenna paistinpannulla kookosöljy ja lisää pannulle currytahna ja porkkanat, sipuli ja lehtikaali. Kuullota hetki. Lisää suola ja pippuri, inkivääri sekä sienet ja kikherneet. Paista 5-10 minuuttia. Lisää lopuksi joukkoon kerma ja kypsät valutetut nuudelit. Nauti tuoreen mintun kanssa!

Lotta

Muunneltava arjen 20-minuutin kasvispasta

Jaan seuraavan reseptin, että sinun olisi helpompi pyörittää omaa arkea. Jaan reseptin myös, että sinun olisi helppo lisätä kasvisruokareseptejä ruokavalioosi ja perheesi ruokavalioon. Kasvisruoka ei ole sen vaikeampaa valmistaa kun liharuokakaan. Se jopa kypsyy nopeammin, joten on tällä tavoin täydellistä pikaruokaa. Lisäksi se sisältää paljon vitamiineja ja värejä. Päivän HeViMa (hedelmät, vihannekset, marjat) annos tulee helpommin täyteen.

Pasta mielletään monesti raskaaksi ja rasvaiseksi (sekä lihottavaksi ruuaksi), mutta omasta mielestäni vegaaninen kasvispasta ei tee oloani raskaaksi. Se kuitenkin täyttää sen lohturuoka-aukon, joka aina välillä ammottaa tyhjyyttään elämän tiimellyksessä.

Tämä resepti on siitä hyvä, että sitä voi muunnella saatavissa tai sesongissa olevien kasvisten mukaan. Tämän pastan valmistajan ei tarvitse olla maustevelho, koska maku pastaan syntyy mutkitta. Makujen harmonian pasta saa suolaisista aurinkokuivatuista tomaateista sekä kalamata oliiveista. Suosittelen käyttämään kivellisiä oliiveja (ja poistamaan kivet ruuanlaiton yhteydessä), koska nämä oliivit sisältävät aivan eri tasolla makua kuin kivettömät oliivit.

Toinen hyvä asia mikä tähän pastaan liittyy on se, että voit heittää kaikki raaka-aineet yhtä aikaa pannulle ja kuullotella niitä pannulla sen aikaa kun pastasi kypsyy. Ruoka ei siis vaadi sen ihmeempiä kokkaustaitoja vaan laiskempikin ruokaharrastaja onnistu varmasti.

Kasvikset, jotka esimerkiksi sopivat reseptiin:

Tuoreet: Paprikat kaikissa väreissä, tomaatit, lehtikaali, pinaatti, sipuli, punasipuli, valkosipuli, kevätsipuli, persilja, basilika, porkkana, herkkusienet, siitakesienet, munakoiso, kesäkurpitsa

Säilykkeet: Kalamata-oliivit, aurinkokuivatut tomaatit, artisokka, paahdettu paprika

Pakaste: Pinaatti, vihreät pavut

Proteiini: kikherneet, valkoiset pavut, herneproteiinirouhe, quorn

Nämä ovat siis vain esimerkkejä. Voit valita näistä vaihtoehdoista (tai listan ulkopuolelta!) itsellesi sopivat ainekset ja yhdistellä niitä loputtomiin. Tietenkin suosittelen käyttämään aina kasviksia eri väreissä, esimerkiksi paprika (punainen), pinaatti (vihreä), keltasipuli (keltainen). Mutta tärkeintä, että teet ruokaa josta tykkäät ja niistä raaka-aineista jotka sinulle sopivat. Proteiinin lähteiksi suosittelen mahdollisimman miedon makuisia tuotteita, kuten itse suosimaani herneproteiinirouhetta, jota ripottelen valmiin pastan päälle.

ESIMERKKIRESEPTI

Helppo kasvispasta

2 annosta

Valmistusaika 20 minuuttia

Ainekset

300 grammaa tuoretta luomupinaattia huuhdeltuna

3 Kevätsipulin vartta ja sipuliosa silputtuna

3 valkosipulinkynttä pieniksi hakattuna

puolikas munakoiso pilkottuna

6 aurinkokuivattua tomaattia, sekä 2 rkl öljyä tomaateista

6 Kalamata-oliivia kivet poistettuna ja pilkottuna

Tuoretta basilikaa

1 rkl Luomu kasvisliemijauhetta

1 tl savupaprikajauhetta

2 dl kaurakermaa

2 rkl neitsyt oliiviöljyä

(parmesaania)

Valinnaista täysjyväpastaa

Valmistusohje

Laita pastan keitinvesi kiehumaan kattilaan. Kuumenna paistinpannulla/kasarissa öljy. Heitä kaikki kastikeainekset paisti kerma pannulle. Kuullota kasviksia samalla kun vesi alkaa kiehumaan ja keitä pasta oheen mukaan. Kun pasta alkaa olla kypsää lisää kastikkeeseen kerma ja sekoita. Valuta pasta ja lisää kastike pastan joukkoon. Sekoita.

Annostele lautaselle ja koristele tuoreella basilikalla. Raasta pinnalle halutessasi laadukasta parmesaania. Nauti!

Lotta Lahti

Terveelliset pikaruuat TOP 3

Olen huomannut, että yksi yleisimmistä selityksistä huonolle ruokavaliolle on aikapula. Ei ole aikaa tehdä terveellistä ruokaa. Tämä myytti voidaan onneksi murtaa kertomalla, ettei terveellisen ruuan valmistuksen tarvitse kestää epäterveellistä kauempaa. JAHUU! Eikö ole hyvä uutinen? 🙂

Ero on tiedossa ja tottumuksissa. Kun tiedät miten tehdä terveellistä pikaruokaa ja opit tekemään sitä luontaisesti arjessasi, ei terveellinen ruoka enää vaadi sinulta sen ihmeempiä kuin pakastepitsan laittaminen uuniin.

Halusin koota tähän artikkeliin kolme tämänhetkistä suosikkipikaruokaa. Siis tietenkin niitä terveellisiä, ihania, ravitsevia, herkullisia ja omatekoisia pikaruokia. Toivottavasti saat näistä vinkkiä omaan arkeesi, jossa ei aina ole aikaa haudutella linssipatoja tai pyöritellä kvinoa-kasvispihvejä. Näiden ruokien valmistukseen kuluu aikaa viidestä minuutista kahteenkymmeneen minuuttiin, ei siis kovinkaan kauaa. Ne sisältävät mm. kuituja, hyviä rasvoja sekä paljon vitamiineja sisältäviä vihanneksia. Oivaa pikaruokaa ole hyvä!

Pikaruokien TOP 3

3. Paistettu riisi ja vihannekset kananmunalla

Hyvinvointivalmennus - resepti
Paistettu riisi

Paistettu riisi on oma luottoruokani. Se maistuu aina hyvältä ja on superhelppo tehdä. Rakastuin tähän ruokaan kun asuin Balilla vuosia sitten. Siellä söin joka päivä paistettua riisiä, jota kutsutaan siellä nimellä Nasi Goreng, eli ”paistettu riisi”.

Paistettua riisiä voi varioida äärettömyyksiin vaihtelemalla siihen lisättyjä vihanneksia arjessa. Ainut asia, joka tässä ruuassa kannattaa muistaa on se, että riisiä kannattaa olla jääkaapissa valmiina keitettynä (muuten tämä ei ihan mene pikaruuasta ja valmistusaika tuplaantuu) :). Keittele siis aina silloin tällöin riisiä jääkaappiin tai käytä edellisestä ruuasta yli jäänyttä riisiä tähän ruokaan.

Suosi täysjyväriisiä ja luomulaatuista jos vain mahdollista. Lisää vihanneksia joukkoon eri väreissä ja käytä rohkeasti mausteita. Voit lisätä ruokaan proteiinin lähteeksi esimerkiksi kikherneitä, papuja, tofua tai kananmunaa. Tämä ruoka rakastaa vahvoja mausteita, kuten valkosipulia, chiliä, korianteria, soijakastiketta, erilaisia maustetahnoja, inkivääriä jne. Jos et ole tottunut maustaja, osta kaupasta valmiita maustetahnoja (esim. currytahna), joita löytyy nykyään melkein mistä vain kaupasta.

Esimerkkiresepti

2 annosta

Valmistusaika 20 min

2 dl keitettyä riisiä

1 porkkana

Puoli pussia pakasteherneitä

1 sipuli (tuore pilkottuna tai pakastepussissa valmiit kuutiot)

4 valkosipulinkynttä tai valkosipulimurskaa purkista

Puolikas parsakaali

Cashewpähkinöitä

2 luomu kananmunaa

1-2 tl inkivääritahnaa

1-2 tl kuivattua chiliä

2-4 rkl soijakastiketta

1-2 tl luomu kasvisliemijauhetta

kookosöljyä paistamiseen

Valmistus

Pilko vihannekset haluamallasi tavalla. Muista, että pienet palat kypsyvät nopeammin. Kuumenna öljy pannulla ja lisää sipuli. Kuullota sipulia pannulla ja lisää maustetahna, chili, valkosipuli ja kasvisliemijauhe. Sekoita. Lisää pilkotut porkkanat ja parsakaalinnuput ja sekoittele 5 minuuttia, jotta vihannekset hieman pehmenevät (mutta purutuntumaa saa jäädä!). Lisää lopuksi riisi ja pakasteherneet sekä soijakastike. Sekoittele vielä niin että riisi imee itseensä makua noin 5 minuuttia.

Annostele ruoka lautasille ja kuumenna lisää öljyä pannulla. Paista kaksi kananmunaa ja laita riisin päälle. Ripottele pinnalle cashewpähkinöitä ja nauti rauhassa!

2. Smoothie

Resepti - smoothie - hyvinvointivalmennus
Smoothie

Yksinkertaisuudessaan blenderissä pyöräytetty smoothie on pikaruokien ykkösluokkaa. Se valmistuu supernopeasti viiidessä minuutissa ja sen nauttiminen ei myöskään vaadi sen kummempia pureskeluja ja haarukoita tai veitsiä. Smoothien voi juoda lasista, shakerista tai jos teet jämäkämpää smoothieta voit lusikoida sen kulhosta.

Smoothie on myös niitä ruokia, joita voi muunnella vaikka joka kerta erilaiseksi. Smoothieen voi laittaa hedelmiä, marjoja, kasvimaitoja, vettä, chiasiemeniä, vihanneksia, yrttejä. Melkein mitä vain. Lisäksi välillä voit käyttää pakastettuja marjoja ja vihanneksia, jolloin smoothie jää ihanan hileiseksi (sopii hyvin kesään!). Välillä sopii kermaisempi koostumus, välillä tekee mieli raikasta ja kirpeää. What ever you want baby!

Itse tykkään syödä smoothieita aamu-väli-tai iltapalaksi. Joskus tuhti (sisältää esimerkiksi avokadoa, chiasiemeniä ja päällä vielä pähkinöitä ja siemeniä, energiaa pitää olla) smoothie korvaa jopa kevyen lounaan. Muista smoothieissakin se, että syö sellaista josta itse tykkäät. Kaikki ei tykkää kaikesta.

Esimerkkismoothie

1 iso annos

valmistusaika 5 min

1 avokado

4 suomalaista pakastemansikkaa

1 rkl chiasiemeniä

1 banaani

2 dl kauramaitoa

pieni puntti sitruunamelissaa

1 omena kuorittuna

Valmistus

Heitä ainekset blenderiin ja nauti! PSST. Jos sinulla on aikaa koristele smoothie esimerkiksi pähkinöillä, marjoilla ja yrteillä.

  1. Kananmuna-avokadoleivät
Resepti - hyvinvointivalmennus
Kananmuna-avokadoleivät

Kananmuna-avokadoleivät ovat tällä hetkellä suurinta herkkuani. Suosin leipänä 100 % kauraleipää, jossa ei ole käytetty muita viljoja. Tällainen leipä sopii vatsalleni paremmin kuin ruis tai vehnä. Suosi aina leivässä täysjyvää. Mielellään kauraa, ruista ja tattaria. Vehnä sopii harvoille, eikä valkaistussa vehnässä ole kuituja, proteiinia tai ravintoaineita. Mennään siis täysjyvälinjalla, tattarilla, kauralla ja rukiilla, jooko?

Itse tykkään syödä leipää muiden päällysten kuin voin ja juuston kanssa. Esimerkiksi paistettu kananmuna ja avokado vihannesten kera toimii mielestäni paremmin ja sopii hyvin myös maidotonta ruokavaliota noudattaville.  Leipä voi olla siis hyvä ruoka, mutta asian ratkaisevat leivän laatu sekä päälliset. Käytä paljon vihanneksia ja suosi esimerkiksi hummusta (tehty kikherneistä) tai vihreää pestoa margariinin sijaan. Saat vaihtelua leivälle ja syöt vähemmän lisäaineita.

Pehmeä, kypsä avokado toimii myös leivän levitteenä kun sen muussaa haarukalla leivälle. Rouhi vähän suolaa ja pippuria päälle niin naaaam kun on hyvää. Tämä alla oleva esimerkki toimii täyttävänä aamulapalana, iltapalana tai lounaana vaikka smoothien kanssa. Mielestäni toimii myös treenin jälkeen!

Esimerkkileivät

1 annos

Valmistusaika 5-10 min

2 palaa 100 % kauraleipää

1 kypsä avokado

2 luomu kananmunaa

herneenversoja, tuoretta basilikaa, tuoretta tomaattia

limepippuria tai suolaa ja pippuria

oliiviöljyä paistamiseen

Valmistus

Laita leivät lautaselle

Paista kananmunat

Puolita avokado, poista kivi ja koverra puolikkaat leiville.

Pilko tomaatit ja revi yrtit

Lado päälliset leiville, rouhi pinnalle limepippuria tai suolaa ja pippuria ja nauti! 🙂 Valmistuu paljon nopeammin kuin pakastepitsa ja yhtä nopeasti kuin mikroruoka. On täyttävää, herkullista ja terveellistä.

Lotta Lahti <3